Säännöt

Yleiset ohjeet
Suuremman draaman sääntö ja muiden hahmojen suhteen pelaa hävitäksesi, kummatkin toki kohtuuden ja tilanteen rajoissa. Koko pelin skaalalla pelaajahahmot saavat yhteisenä ryhmänä tähdätä voittoon. Ota maalaisjärki mukaan ja noudata Suomen lakia.

Kaupungilla käyttäytyminen
Hahmot eivät halua herättää turhaan huomiota, sillä he ovat haavoittuvassa asemassa. He eivät halua, että esim. vampyyrinmetsästäjät tai Frazalit saavat heistä vihiä, ja he haluavat piilottaa todellisen luonteensa. Tässä on hyvä syy myös pelaajille olla hälyttämättä liikaa ohikulkijoita käytöksellään, toki pieni ihmisten hämmentäminen ei haittaa :) Älkää tehkö mitään sellaista, mikä voisi aiheuttaa sen, että joku haluaa soittaa poliisit. Jos joku tulee ihmettelemään, mitä teette, voitte vastata hahmoa rikkomatta, että näyttelette/roolipelaatte, koska myös hahmo saattaa haluta hämätä ohikulkijaa. PJ yrittää hoitaa mahdolliset uteliaat kyselijät, joten jos Elli ei niitä itse huomaa niin tökätkää ja käyn selittämässä asian.

Mallinnus

Off-game: HUOM! off-gamea merkataan laittamalla sormet ristiin ja pitämällä kättä niin että muut pelaajat näkevät ristissä olevat sormet. Poikkeava mallinnustapa, koska tämä ei näytä sivustakatsojille yhtä kummalta kuin se perinteinen nyrkki pystyssä. Välttäkää turhaa offailua, ja yrittäkää tehdä se häiritsemättä muiden eläytymistä esim. siirtymällä sivumpaan.

Suutelu: oletuksena kädet vastakkain ja oman kämmenselän suutelu tai vaihtoehtoisesti nenuttelu, jos se on pelaajista luontevampaa. Jos pelaajat sopivat keskenään, niin oikeastikin voi suudella; kannattaa puhua mukavuusrajoistanne vastapelaajien kanssa.

Seksi: hartiahieronta edestäpäin / ars amandi, ulkonäön sotkeminen, halutessaan saa kyllä äännellä, mutta yritetään olla aiheuttamatta liikaa paheksuntaa julkisesti...

Konfliktitilanteet: hidastetusti ja hellästi, "voittaja" selviää toivon mukaan eläytymällä. Hahmojen taitoerot on hyvä ottaa huomioon, mutta vahvempi ei välttämättä aina voita automaattisesti (kts. taistelutaidot taustatiedoista). Tarpeen vaatiessa voit antaa toiselle peliohjeen sanallisesti tai voitte sopia offissa tai pikaisella KPS:llä, jos eläytymällä ei onnistu.

Jos tahdotte, että hahmonne hyökkää jonkun ihmisen kimppuun juodakseen verta - älkää hyökätkö kenenkään oikean ihmisen päälle, vaan kuvitelkaa kyseinen ihminen. Esim. menkää syrjäkujalle, hahmot "näkevät" ihmisen ja hyökkäävät tämän kimppuun, raahaavat roskapöntön taa piiloon, mutta todellisuudessa tilanteessa ei ole kukaan esittämässä tätä ihmistä.

Kielet: vältetään puhumasta mitään vieraita kieliä vaikka hahmot niitä osaisi. Pelissä suomi = ranska, englanti = englanti, ja jos tahdot käyttää jotain muuta kieltä niin voit puhua suomea ja sanot sitä ennen peliohjeen, "peliohje: hindiä, blablasuomeabla". Jos juuri heränneet haluavat korostaa puheensa vanhanaikaisuutta, voi puhua kirjakieltä, mutta puhukaa ihan miten tuntuu luontevimmalta.

Yliluonnolliset taidot: näitä ei mallinneta mitenkään erityisesti, sillä pelin hahmoista kaikki ovat vampyyreja ja täten voimilta ja nopeudelta samalla tasolla. Vampyyrit tapaavat sulkea pois yliluonnollisia aistejaan, jotta aisti-informaatio ei jatkuvasti häiritse (nuorille vampyyreille tämä on vaikeaa). Voitte esittää yliluonnollisia aisteja esim. keksimällä hatusta, mitä jotkut kaukana olevat ihmiset puhuvat tai kuvittelemalla haistavanne hajuja, jotka loogisesti voisivat haista paikalla, vaikka ette niitä oikeasti haistaisikaan. Jos tarve vaatii, voit antaa toiselle pelaajalle peliohjeen.

Tappaminen: toisten pelaajahahmojen tappaminen on kiellettyä. Ellin ja Tiinan NPC-hahmoja ei saa myöskään tappaa, mutta muut NPC:t saa - harkitkaa kuitenkin, onko se juonten etenemisen kannalta järkevää.

Aseet: kukaan ei ota peliin mukaan minkäänlaisia aseita, edes jäljitelmiä tai lateksiaseita. Yksinkertaisesti siitä syystä, että nämä saattaisivat aiheuttaa ongelmia julkisella paikalla.

Päihteet
Ravintolassa saa ruuan yhteydessä juoda kohtuudella alkoholia jos on täysi-ikäinen, kunhan humalatila ei ole havaittavissa. Ravintolan ulkopuolella peli on alkoholiton. Jos polttaa tupakkaa, täytyy siirtyä muusta porukasta selvästi kauemmas niin etteivät muut joudu hengittelemään savua.