Info

Viikonlopun aikataulu/ohjelma saatavilla täällä: ohjelma.

Aika

Pe-su 26.-28.4.2013. Perjantaina saa alkaa saapumaan paikalle aikaisintaan klo 16. Viimeistään paikalla olisi hyvä olla klo 20, jolloin pidetään alkubriiffi, jonka aikana kerrataan säännöt ja muita yleisiä asioita. Olisi hyvä kuitenkin tulla jo aikaisemmin (esim. klo 18), jotta ehdit tarpeen vaatiessa pitämään henkilökohtaisen briiffin hahmostasi pelinjohtajan kanssa. Peli kestää koko lauantain, aamusta iltaan. Sunnuntaina paikan pitää olla siivottu ja tyhjä klo 13 mennessä.

Paikka

Peli pidetään Antaverkan leirikeskuksessa, osoite on Antaverkantie 279, 33480 Ylöjärvi. Paikka on noin. 20 kilometrin päässä Tampereen keskustasta. Tarpeen vaatiessa Tampereen rautatieasemalta järjestetään yhteiskuljetus pelipaikalle ja sieltä pois, ilmoitathan tarpeestasi tähän hyvissä ajoin. Paikalle saa tulla myös omalla autolla, mutta parkkitilaa on rajoitetusti, eli otattehan kyytiin mahdollisimman paljon muita pelaajia, jotta voidaan pitää autojen määrä minimissä :)

Kuvia paikasta voi katsella esim. täällä ja täällä.

Pelipaikalle ei saa tuoda alkoholia, kaiken tupakoinnin täytyy tapahtua ulkona ja kengät täytyy jättää aina eteiseen tullessa sisään. Kannattaa siis ottaa kengät, joiden jalkaan laittamisessa ei mene ikuisuutta.

Ikäraja ja vakuutukset

Larpin ikäraja on 15 vuotta, eli pelaajan täytyy viimeistään pelipäivänä täyttää 15. Tästä ei jousteta, sillä vaikka osa tätä nuoremmista olisi ikäistänsä kypsempiä, niin meidän on sitä vaikea reilusti arvioida. Sen vuoksi kukaan alle 15-vuotias ei saa peliin osallistua. Peliin on ikäraja monestakin syystä: ensinnäkin hahmoon eläytyminen vaatii kypsyyttä, ihmistuntemusta ja taitoa asettua toisen osaan. Lisäksi hahmoa täytyy esittää koko päivä, mitä nuoremmat eivät aina jaksa tehdä. Toiseksi kaikki pelin hahmot ovat vähintään 16-vuotiata, ja tätä paljon nuoremman voi olla vaikea esittää hahmoa uskottavasti. Pelissä myös käsitellään joitain aiheita, jotka eivät välttämättä sovi alle 15-vuotiaille. Pelin järjestäjät eivät myöskään halua katsoa alle 15-vuotiaiden perään.

Alle 18-vuotiaiden tulee kysyä suostumusta huoltajalta. Peliin saapuessaan voi tuoda mukana vaikka lupalapun, pohjana voi käyttää esim. tätä: lupalappu (ei pakollinen).

Pelinjärjestäjien puolesta pelaajia tai pelipaikkaa ei ole vakuutettu. Pelaajat ovat itse vastuussa itsestään ja tekemisistään, eli toivomme kaikkien pitävän huolta itsestään ja myös muista! Pelinjärjestäjillä on mukanaan ensiapulaukku, ja pelissä on mukana useampia ensiaputaitoisia ihmisiä.

Pelimaksu

Pelimaksu on 25 euroa. Pelimaksun täytyy olla maksettuna 31.3.2013 mennessä. Valmiin hahmon voi saada vasta, kun maksu on maksettu. Maksutiedot on lähetetty pelaajille. Maksuun sisältyy ruokailu sekä majoitus koko viikonlopuksi. Pelipaikan ja ruoan lisäksi maksuilla kustannetaan mm. yhteiskuljetus sekä pelin lavastuksia.

Ruokailu

Perjantaina tarjotaan iltapalaa. Lauantaina ruokaillaan in-game, ja tarjolla on aamupala, lounas, päivällinen ja iltapala. Sunnuntaina on vielä aamupalaa. Tarjottavilla ruuilla pärjää kyllä koko viikonlopun, eli nälkä ei pitäisi jäädä. Omia eväitä saa tuoda mukana, mutta kaikki jääkaappitila tarvitaan yhteisille ruoka-aineksille, eli otathan jotain sellaista, jota ei tarvitse viedä jääkaappiin. Jos sinulla on allergioita tai erikoisruokavalioita, niin ilmoitathan hyvissä ajoin, niin osaamme varautua niihin. Alkoholin tuominen tapahtumaan on kiellettyä.

Alustava ruokalista on nyt saatavissa täällä: ruokalista.

Majoitus

Pelipaikalla on kerrossängyt. Sängyissä on valmiina patjat, tyynyt ja peitot, mutta kaikki lakanat ja tyynyliinat täytyy tuoda itse. Majoitus tarjotaan sekä pe-la yöksi että la-su yöksi.

Mitä mukaan

Muistilistaa pakkaukseen:

  • Hahmolomake tai muu vastaava lunttilappu, josta voit pelin aikan tarkistaa hahmon tietoja
  • Propit, eli hahmon asusteet ja tavarat (muista taikasauva!)
  • Kynää ja paperia
  • Tyynyliina, lakana ja pussilakana
  • Pyyhe
  • Hygieniatarvikkeet (hammasharja, shampoo, dödö jne)
  • Lääkitys, jos sellaista on
  • Kännykkä, kamera, eväät, lempipehmolelusi, mitä ikinä arveletkaan tarvitsevasi :)

Järjestäjät

Peliä järjestävänä tahona toimii Epel Larp ry, pieni rekisteröity roolipeliyhdistys. Pelin pääjärjestäjä on Elli. Ruokailun meille suunnittelee Aino, iso kiitos hänelle!

Elli
Olen 24-vuotias tekniikan kandidaatti. Tähän mennessä olen järjestänyt 13 pientä larppia (5-15 pelaajaa), ja tämä on ensimmäinen isompi. Kokemusta on kuitenkin isojen tapahtumien (erityisesti Tracon) järjestämisestä, eli uskoisin tämänkin sujuvan ihan hyvin ;)

Aino
Ellin 21-vuotias sisko. Tietää mitä tekee, kun kyse on ruuasta! Hoitaa larpin ruokatarjoilun.

Erityiskiitos Tiinalle, joka auttoi kirjoittelemaan ja suunnittelemaan joitain pelin yleisiä materiaaleja ja oli muutenkin henkisenä tukena! Kiitokset myös Tarulle ja Tanjalle, jotka järjestävät ohjelmaa leirille.

Kiitokset myös Tampereen Teekkarien Roolipelikerho Excaliburille tuesta.

Yhteystiedot

Sähköpostilla meidät tavoittaa osoitteesta epellarp ät gmail.com (korvaa ät -sana @-merkillä). Pelinjohdon tarkemmat yhteystiedot kuten puhelinnumerot lähetetään pelaajille lähetettävässä infomailissa.

Larpista voi keskustella Finfanfun-foorumilla (vaatii sisäänkirjautumisen), yleistä keskustelua ja kysymyksiä voi esittää myös yhdistyksen vieraskirjassa. Lisäksi yhdistyksellä on irc-kanava #epel_larp ircnetissä, siellä voi keskustella tulevista larpeista.

Ilmoittauduthan mukaan myös Facebookissa!