Säännöt

Larpissa täytyy ehdottomasti NOUDATTAA SUOMEN LAKIA. Muita pelaajia pitää kunnioittaa. Säännöt selitetään tässä hieman syvemmin ensikertalaisten vuoksi, mutta konkareidenkin on hyvä silmäillä läpi larpin käytännöt. Säännöt kerrataan myös alkubriiffissä ennen larppia.

Yleisesti ottaen sääntötekniset jutut pyritään pitämään minimissä pelin aikana ja selviämään tilanteista esittämällä ja ilman turhaa off-gamea.

In-game ja off-game

In-game tarkoittaa sitä, että ollaan pelissä sisällä, eli esitetään omaa hahmoa. Off-game taas tarkoittaa sitä, että ei ole pelissä mukana, eikä esitä omaa hahmoaan. Off-gamen merkki on käsi nostettuna nyrkkiin otsalle. Pelaaja, jolla on käsi nyrkissä otsalla, on off-game, etkä kiinnitä häneen mitään huomiota, jos olet itse in-game. Muutenkaan in-game ei kiinnitetä mitään huomiota off-asioihin.

Pelin aikana off-gamea ei pidä harrastaa turhaan, ja sitä katsotaan pahalla silmällä. Eli kaikki mitä teet, teet hahmollasi in-game, myös vessassa käydään in-game, sillä pitäähän hahmosikin käydä vessassa. Kaikki tilanteet pyritään selvittämään in-game niin pitkälle kuin mahdollista. Off-gameen voi mennä silloin, jos on jotain kysyttävää tai jokin asia on esim. sääntöihin liittyen epäselvä. Jos vastaat off-game kysymykseen, muista nostaa myös vastauksen ajaksi kätesi nyrkissä otsalle. Off-gameen voi myös mennä, jos on huono olo tai muusta syystä ei halua enää pelata. Tällöin tulisi siirtyä off-game huoneeseen. Sen sijainti näytetään pelaajille ennen peliä. Jos haluat keskeyttää pelaamisen kokonaan, tule ilmoittamaan pelinjohtajalle.

Joissain in-game esineissä saattaa olla off-game lappuja, joissa neuvotaan miten esine toimii tai mitä tapahtuu jos käytät sitä. Samalla tavalla voit liimata off-game lappuja omiin esineisiisi selittämään, mitä ne tekevät. Merkkaa tällöin lappuun "off-game". Lisäksi jos kannat pelin aikana mukana esineitä, jotka eivät ole mukana pelissä, merkkaa ne lapulla, jossa lukee "off-game". Muiden omaisuutta ei saa missään tapauksessa hajottaa! (Eli toisen taikasauvaa ei saa oikeasti katkaista tms, jos hahmosi tekee näin, niin se pitää vain feikata!)

Larpin aikana ei tavallista off-game keskustelua! Älkää ruvetko puhumaan larppiin liittymättömiä juttuja kesken larpin. Tämän voi tehdä larpin jälkeen. Off-game keskustelu saattaa pilata muiden pelin, eläytymisen tai tunnelman. Eli jos sinun on ihan välttämättä oltava off-game, niin pyri häiritsemään in-game pelaajia niin vähän kuin mahdollista.

Pelin keskeyttäminen

Pelissä on myös turvasana. Jos haluat keskeyttää äkkiä jonkun tilanteen, huuda ääneen "TURVASANA", silloin vastakkaisen pelaajan/pelaajien pitää välittömästi lopettaa se, mitä ikinä olivatkaan tekemässä sinulle. Tämän jälkeen off-gamena pitää keskustella siitä, miten tilanteesta jatketaan. Esim. jos jokin intiimi kohtaus on sinulle itsellesi liian ahdistava, mutta hahmosi nauttii siitä, voit sanoa "Turvasana", ja tämän jälkeen pikaisesti sovitaan off-game, että hahmonne harrastivat jotain kiihkeää, mutta itse voit pysyä metrin päässä toisesta pelaajasta. Tällä pyritään välttämään kaikkia traumoja.

Jos huomaat jonkin vaaratilanteen, esim. loukkaantumisen, tulipalon tai muuta vastaavaa, huuda "HOLD!". Tällöin kaikkien täytyy lopettaa peli. Tilanne täytyy selvittää ja pelinjohtaja kutsua paikalle, sen jälkeen vasta saa jatkaa.

Jos pelinjohtaja huutaa "PELI SEIS!" kaikki lopettavat pelaamisen. Tämä saatetaan huutaa, jos sattuu esim. jokin onnettomuus. Pelin alkaessa huudetaan "PELI ALKAA!" ja loppuessa "PELI LOPPUU!".

Konfliktitilanteet

Toista ei saa satuttaa oikeasti! Esimerkiksi tappelussa näyttelette vain mukamas hakkaavanne toisianne, mutta teette sen varovasti ja hellävaraisesti. Luonnollisesti isommalla ja vahvemmalla hahmolla on paremmat mahdollisuudet, muista ottaa se huomioon. Tappelun jälkeen et saa unohtaa vahinkoja, jotka sinulle on sattunut: näyttelet vaikka että sinua sattuu leukaan tms.

Jos on epäselvyyksiä siitä, mitä tappelussa tapahtui tai kuka "voitti", niin tämä voidaan pikaisesti setviä off-game. Yleisesti ottaen vahvempi voittaa, ellei tilanne ollut jotenkin erikoinen. Jos hahmot ovat tasaveroisia tai asiasta ei muuten päästä yhteisymmärrykseen, voi asian ratkaista nopeasti kivi-paperi-sakset -pelillä. Yritetään kuitenkin välttää tätä ja selvittää asia in-game. Larpissa pyritään myös soveltamaan ns. "suuremman draaman sääntöä", eli konfliktin lopputulokseksi valitaan se, mikä aiheuttaa eniten lisää pelattavaa pelaajille. Näitä samoja sääntöjä sovelletaan myös taikataistelussa.

Taikataistelussa sen taika osuu ensin, joka ehti lausumaan ensin. Mitä vaikeampi taika, sitä enemmän energiaa sen loitsiminen vie. Tämän takia loitsuja ei voi huutaa yhteen putkeen monta peräkkäin, vaan välissä täytyy aina kerätä vähän voimia ja vetää henkeä. Jos kyse on jostain ihan pikkutaioista, niin niitä voi heittää montakin peräkkäin, mutta esim. anteeksiantamattomat kiroukset rasittavat loitsijaa. Käyttäkää tässä omaa järkeänne ja harkintaa.

Hahmo ei voi kuolla kesken pelin, ellei pelaaja toisin halua. Jos hahmosi joutuu tilanteeseen, jossa hän voisi kuolla, selviytyy hän siitä juuri ja juuri, esim. tappoloitsu meneekin vähän ohitse. Muistakaa, että vaikka kyseessä onkin peli, niin hahmon kuolema tai tappoloitsu ei ole mikään kevyt juttu, vaan oikeasti todella vakava asia. Todennäköisesti pelissä ei tule edes eteen tällaisia tilanteita.

Loitsut

Kaikkien loitsujen tekemiseen tarvitsee taikasauvan. Ilman sauvaa ei voi loitsia. Pelissä ei ole mukana sauvatonta taikuutta.

Pelissä ei ole mitään erityistä loitsulistaa. Kaikkia Potter -kirjoissa esiintyneitä loitsuja saa käyttää, muista kuitenkin ottaa huomioon, mitä kaikkia loitsuja hahmosi osaa ja pystyy tekemään! Sekä englanninkielisiä että suomenkielisiä loitsuja saa käyttää. Jos et muista tai tiedä sanaa johonkin loitsuun, jota tarvitset, voit keksiä sen itse, eli mitään loitsulistaa ei tarvitse opetella. Loitsuja on listattuna esim. Wikipediassa, jos haluat niihin tutustua.

Jos loitsit jonkun, niin muista tarpeen vaatiessa sanoa, mitä loitsu tekee.

Sanaton taikuus
Sanattoman loitsinnan teorian opettaminen aloitetaan Tylypahkassa 6. luokalla ja Beauxbatonsissa 8. luokalla. Kuten kirjoista muistamme, ainoastaan luokka-asteen edistyneimmät oppilaat saivat tuloksia aikaan. Kyky tähän nimenomaiseen taikuuden haaraan kehittyy vain kokemuksen ja jatkuvien toistojen kautta. Monet velhot kykenevät elämänsä aikana vain muutamaan tiettyyn sanattomaan loitsuun, sillä taidon kehittäminen vie mittavasti aikaa ja viitseliäisyyttä, puhumattakaan keskittymisestä. Sodan aikana kuitenkin monet nuoremmat sotaan osallistuneet velhot oppivat pakon edestä sanattomia taistelu- ja puolustautumisloitsuja taistellessaan. Yksinkertaiset jokapäiväiset loitsut ovat helpompia sanattomasti, kun taas voimakkaampien loitsujen teho usein pienenee, kun ne tehdään sanattomasti - sanojen kanssa loitsuun on helpompi saada voimaa.

Pelissä saa käyttää sanattomia loitsuja, mutta pohtikaa mitä hahmonne osaa. Aikuiset osaavat enemmän, koska ovat harjaantuneempia, 6. luokkalaiset vähiten, koska ovat aloittaneet opiskelun vasta vähän aikaa sitten. Sanattomasti voi osata loitsuja, joita hahmo on käyttänyt elämässään paljon.

Intiimit tilanteet

Suudelmaa suulle kuvataan asettamalla vastapuolen kanssa kämmenet yhteen ja suutelemalla omaa kämmenselkää. Suudelmaa voi kuvata myös hieromalla nenäpäitä yhteen, mutta käytetään kämmenselkien suutelua ensimmäisenä vaihtoehtona. Jos näet joidenkin tekemässä näitä, tarkoittaa se, että he suutelevat, eli reagoi sen mukaisesti. Pelaajat voivat suudella myös oikeasti, jos he ovat näin keskenään sopineet, mutta toista saa suudella oikeasti ainoastaan hänen suostumuksellaan (eli kysy ensin)!

Seksiä kuvataan hieromalla toisen hartioita kasvokkain ja asianmukaisella ääntelyllä. Jos olet sisätiloissa, voit lisäksi myös kolistella seiniä tai sänkyä asiaan kuuluvan melun aiheuttamiseksi. Muistakaa, että tätä ei sitten tehdä ihan missä tahansa. Esim. hyvin harva jäisi julkisille paikalle. Toisen hierominen takaapäin on ihan tavallista hierontaa, ei siis seksiä.

Kielet

Pelissä on mukana pääasiassa kaksi eri kieltä: englanti ja ranska. Pelaaminen tapahtuu kuitenkin suomeksi. Yleisesti suomi on pelissä = englanti. Myös Beauxbatonsin oppilaat puhuvat pelissä suureksi osaksi englantia, koska monet haluavat oppia kieltä nyt, kun siihen on mahdollisuus. Halutessaan ranskalaisia pelaavat voivat esittää, että heillä on aksentti (eli siis puhuvat suomea vähän hassusti), mutta ei ole pakko.

Yleisesti voi olettaa, että kaikki puhuvat englantia, myös ranskalaiset. Ainoastaan esim. jos ranskalaiset ovat keskenään huoneessa ja joku ranskaa ymmärtämätön vaikka salakuuntelee heitä, täytyy tämän salakuuntelijan esittää, että hän ei ymmärrä. Jos jossain tilanteessa haluaa varta vasten sanoa toiselle henkilölle ranskaksi jotain, nosta lauseen ajaksi käsi sormet ristissä kasvojen viereen. Tämä siis tarkoittaa, että kyseinen asia sanottiin ranskaksi. Myös esim. kirjeissä ja muissa kirjoituksissa mainitaan yläreunassa, millä kielellä ne on kirjoitettu. Jos et osaa kyseistä kieltä, et voi lukea kirjoitusta, vaikka kirjoitukset ovat oikeasti suomeksi.

Metapelaus

Metapelaus tarkoittaa sitä, että pelaaja käyttää pelissä hyödyksi tietoa, jota hänen hahmonsa ei tiedä, mutta pelaaja itse tietää. Tämä on ehdottoman kiellettyä. Tähän on erityinen vaaraa tässä pelissä, sillä suurin osa pelaajista tietää osasta hahmoista paljon enemmän kuin heidän hahmonsa tietävät. Eli pitäkää siis huoli, että toimitte vaan niiden tietojen mukaan, joita hahmollanne on. Esim. vaikka sinä tiedät, että Harrylla on kelmien kartta, hahmosi ei tätä välttämättä tiedä, joten et voi käyttää tietoa millään tavalla. Joskus metapelaamista tapahtuu vahingossa, mutta sitä pitää tietoisesti yrittää välttää - tämän vuoksi älkää esim. kertoko omien hahmojenne juonia ja salaisuuksia larppiin tulevalle kaverillenne.

Hahmon esittäminen

Harjoittele hahmosi kunnolla ulkoa. Kaikkia pikku yksityiskohtia ei tarvitse muistaa, jos niitä tarvitsee, niin ne voi keksiä itse larpin aikana. Eläydy hahmoosi ja harjoittele vaikka kotona eleitä ja puhetyyliä. Larpin idea on hahmoon eläytyminen ja hänen päämääriensä mukaan toimiminen. Kaikilla on hauskempaa jos osaat eläytyä hahmoosi.

Yksi hahmolomakkeesi tärkeimmistä asioista on kontaktit. Opettele kontaktien nimet, sillä olisi aika noloa, jos hahmosi yhtäkkiä unohtaisikin pitkäaikaisen työtoverinsa tai parhaimman ystävänsä nimen. Tämän helpottamiseksi kaikille jaetaan larpin alussa nimilaput, jotta nimen voi luntata.

Mitä paremmin muistat ulkoa säännöt ja hahmon, sitä sujuvampaa ja helpompaa pelaaminen on kaikkien kannalta. Jos satutkin unohtamaan jotain, ei se ole niin vaarallista. Loppujen lopuksi määränpää on hauskuudenpito. Sinun ei kaikissa tilanteissa tarvitse välttämättä toimia juuri niin kuin hahmosi toimisi, jos sinulla on sille jokin selitys, esim. hetken hairahdus :D. Jos saat tällä tavalla pelistäsi mielenkiintoisempaa, niin siitä vaan. Hahmosi mielipiteet ja tavoitteet voivat muuttua larpin aikana; hahmokirjoitelma on vain lähtötilanne eikä sitä tarvitse seurata orjallisesti.

Lopuksi

Muista, että tämä on vain larppausta. Suomen lain noudattaminen ja maalaisjärjen käyttö on pakollista! Toisia pelaajia tai heidän omaisuuttaan ei saa vahingoittaa. Kaikilla on tarkoitus olla hauskaa. Tämä ei ole kilpailu, kenenkään ei ole tarkoitus voittaa. Hahmojen tavoitteetkin ovat vain sitä varten, että larpissa olisi tekemistä. Ei haittaa, vaikket koskaan saavuttaisi hahmosi tavoitteitta! Jos on tylsää pelissä, kannattaa vaikka möhliä hahmonsa kanssa: se voi tuoda paljonkin hauskuutta lisää peliin. Yrittäkää kuitenkin pitää pokka pelin aikana, vaikka meinaisi naurattaa kuinka paljon, nauraminen voi pilata tunnelman, jos kyseessä on tarkoitus olla vakava tilanne. Larpin loputtua pidetään loppubriiffi, jonka aikana paljastetaan juonet ja tekemiset, silloin saa nauraa vatsa kippurassa.

Turvallista ja hauskaa larppausta!